Lääkeneuvonta

Lääkeneuvonta

Apteekin itsehoitolääkevalikoima on laajentunut viime vuosina useilla uusilla aineryhmillä.

Itsehoitolääkkeet ovat oikein käytettyinä tehokas ja edullinen tapa hoitaa pieniä ja lyhytaikaisia vaivoja, joiden takia ennen joutui kääntymään lääkärin puoleen tai kärsiä kotona.

Itsehoitolääkkeitä ei kuitenkaan kannata käyttää kuin mitä tahansa kulutustuotetta. Väärin käytettynä tai väärään asiaan käytettäessä niillä voidaan joko peittää oireita ilman, että vaivan aiheuttaja häviää tai jopa aiheuttaa tai pahentaa vaivoja.

Apteekin farmaseuttisen henkilökunnan työnä on kartoittaa asiakkaan tilanne ja antaa ohjeita turvalliseen ja oikeaoppiseen lääkkeiden käyttöön. Tarvittaessa asiakas ohjataan lääkäriin jatkotutkimuksiin, jotta asianmukainen hoito ei viivästy.

Internetistä löytyy paljon hyödyllistä tietoa, mutta esimerkiksi lukuisat keskustelupalstat saattavat sisältää myös lääkitykseen liittyvää väärää tietoa ja aiheuttaa kohtalokkaita tilanteita. Apteekin henkilökunnalla on ammattitaitoa oikaista väärinkäsitykset, ja heidän kanssaan voi keskustella kaikista lääkitykseen liittyvistä kysymyksistä ja ajatuksista.

Palveluvalinta

Apteekin uudistamisessa yhtenä lähtökohtana oli kattavamman palveluvalinnan saavuttaminen. Hoitovalmisteiden lisäksi palveluvalintamme kattaa useita laadukkaita apteekkikosmetiikkasarjoja.

Apteekissa on myös laaja valikoima oman terveydentilan seurantaan tarkoitettuja mittareita ja laitteita (mm. verenpainemittarit, verensokerimittari, PEF-mittarit, pulssioksimetrit ja kuumemittarit).

Henkilökuntamme palvelee ja neuvoo mielellään sekä lääkkeisiin että muuhun terveydenhoitoon ja kosmetiikkaan liittyvissä kysymyksissä.

Itsehoito-ohjeet

Suomen Apteekkariliitto on koostanut itsehoitoon kattavat ohjeistukset. Tutustu ohjeisiin! 

Tarkempia neuvoja ja lisätietoa saat farmaseuteiltamme asioidessasi Apila Apteekissa.